Yksi yleisimmistä kysymyksistä, huoltoriitoja hoitaessani, joita saan työssäni Lakiasiaintoimisto Arles Oy:ssä, kuuluu: “Lapsi sanoo, ettei halua mennä tapaamiseen. Mitä meidän pitäisi tehdä?”.
Kysymys kuulostaa yksinkertaiselta, mutta siihen ei ole yhtä oikeaa vastausta. Jokainen perhe on erilainen, jokainen lapsi on erilainen ja jokainen huoltoriita etenee omalla tavallaan. Lapsen haluttomuuden taustalla voi olla hetkellinen pettymys, ikätasoon kuuluva tunne, pitkään jatkunut ristiriita vanhempien välillä, pelko, lojaalisuusristiriita tai joskus myös todellinen huoli omasta turvallisuudesta.
Työssäni olen nähnyt tilanteita, joissa lapsi ei aluksi halua tavata toista vanhempaansa, mutta suhde on oikeanlaisella tuella saatu vähitellen palautettua. Olen nähnyt myös tilanteita, joissa lapsen vastustus on ollut seurausta pitkäaikaisesta konfliktista, eikä yksinkertainen kehotus “lapsen täytyy mennä” ole ratkaissut mitään. Toisaalta olen kohdannut tapauksia, joissa lapsen kertomuksia on pitänyt ottaa erittäin vakavasti ja tapaamisia on ollut syytä arvioida uudelleen.
Juuri tämän vuoksi asiaa ei voi ratkaista pelkästään yhdellä säännöllä. Lähtökohta on aina lapsen etu. Tapaamisoikeus on lapsen oikeus, vanhemmalla ei ole oikeutta tavata lasta vain lapsella on oikeus tavata vanhempaansa.
Suomalaisessa oikeudessa ratkaisut perustuvat ennen kaikkea lapsen etuun. Tämä ei tarkoita sitä, että lapsi yksin päättää tapaamisista eikä myöskään sitä, että vanhemmat voivat sivuuttaa lapsen mielipiteen.
Lapsen etu muodostuu monesta tekijästä. Siihen vaikuttavat esimerkiksi lapsen turvallisuus, pysyvät ihmissuhteet, mahdollisuus ylläpitää läheistä suhdetta molempiin vanhempiinsa, lapsen ikä, kehitystaso sekä koko perheen olosuhteet.
Moni vanhempi yllättyy siitä, ettei Suomessa ole tiettyä ikärajaa, jossa lapsi voisi itse päättää tapaamisista. Tämä on harhaluulo, joka ei näytä poistuvan vanhempien keskuudesta. Minulle usein väitetään asiakkaiden toimesta, että 12 vuotias lapsi saa päättää, että meneekö tapaamisiin vai ei. Näin asia ei kuitenkaan ole. Lapsen mielipide pitää silloin kuulla kyllä, mutta se kuullaan kun asia on vireillä oikeudessa. Kaksitoista vuotias lapsi on aika pieni päättämään esimerkiksi siitä luopuuko hän vanhempansa kanssa vietetyistä lomista lopullisesti vai ei.
Lapsen mielipiteelle annetaan sitä enemmän painoarvoa, mitä vanhempi ja kypsempi lapsi on. Tämä arvio tehdään aina tapauskohtaisesti.
Miksi lapsi ei halua mennä tapaamiseen?
Ensimmäinen virhe on yrittää löytää nopea vastaus.
Toinen virhe on olettaa, että lapsi joko puhuu täysin totta tai että hän valehtelee.
Todellisuudessa lapsen käyttäytyminen voi johtua monesta syystä yhtä aikaa.
Esimerkiksi lapsi voi olla vihainen siitä, että toinen vanhempi kielsi puhelimen käytön. Hän voi samalla ikävöidä kavereitaan viikonloppuna. Hän voi myös olla huolissaan siitä, että toinen vanhempi loukkaantuu, jos hän kertoo viihtyvänsä myös toisen luona.
Huoltoriidoissa lapset joutuvat usein tilanteeseen, jossa he kokevat olevansa vastuussa vanhempiensa tunteista. Tätä kutsutaan lojaliteettiristiriidaksi. Lapsi saattaa aidosti rakastaa molempia vanhempiaan, mutta pelätä pettävänsä toisen osoittamalla kiintymystä toiselle.
Tällaisessa tilanteessa lapsen sanat eivät aina kerro koko totuutta hänen kokemuksestaan.
Vanhemman ensimmäinen tehtävä on kuunnella. Kun lapsi sanoo, ettei halua mennä tapaamiseen, ensimmäinen reaktio ei saisi olla suostuttelu eikä painostaminen.
Paljon tärkeämpää on kysyä rauhallisesti: “Haluaisitko kertoa, mikä sinua huolestuttaa?”.
Lasta ei kannata johdatella vastauksiin eikä kysellä niin, että hän kokee joutuvansa valitsemaan puolensa. Joskus lapsi kertoo hyvin konkreettisen syyn. Joskus hän ei osaa sanoittaa tunteitaan lainkaan. Myös se on täysin normaalia.
Milloin huoli pitää ottaa vakavasti?
On tilanteita, joissa lapsen kertomuksia ei pidä vähätellä.
Jos lapsi kertoo esimerkiksi väkivallasta, vakavasta päihteiden käytöstä, seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai muusta turvallisuutta vaarantavasta asiasta, tilanne on arvioitava välittömästi.
Samoin, jos lapsi kertoo pelkäävänsä toista vanhempaa eikä kyse ole yksittäisestä riidasta tai pettymyksestä, asia edellyttää huolellista selvittämistä.
Tällöin ratkaisu ei ole pelkästään jatkaa tapaamisia normaalisti eikä myöskään automaattisesti keskeyttää niitä pysyvästi. Tarvitaan tapauskohtainen arvio, jossa voidaan hyödyntää esimerkiksi sosiaaliviranomaisia, lasten kanssa työskenteleviä ammattilaisia tai tarvittaessa tuomioistuimen määräämää olosuhdeselvitystä.
Entä jos mitään vakavaa syytä ei löydy? Usein tilanne on huomattavasti arkisempi. Lapsi haluaisi olla kavereiden kanssa. Lapsi haluaisi pelata turnauksessa. Lapsi haluaisi viettää syntymäpäiväjuhlia. Tai lapsi on yksinkertaisesti siinä iässä, että viikonloput tuntuvat tärkeiltä.
Näissä tilanteissa vanhempien yhteistyö ratkaisee enemmän kuin mikään oikeudellinen prosessi.
Kirjoittaja: OTM Heidi Arles, Lakiasiaintoimisto Arles Oy